Ikkunoiden pesu vuosien ammattitaidolla koko Suomessa

Suurten kohteiden ikkunoiden pesu on vaativaa työtä; tällöin on aika kutsua paikalle ikkunanpesun ammattilainen, Suomen Laatupuhdistus Oy. Jo vuodesta 1991 lähtien olemme tarjonneet apuamme ikkunoiden pesussa alkaen pienistä kotitalouksista päätyen vaativiin, laaja-alaisiin ikkunanpesu-urakoihin ympäri Suomen. Ota yhteyttä ja kysy lisää – neuvottelemme mielellämme juuri sinun tarpeisiisi sopivan palveluratkaisun!

Ikkunanpesu-urakat alusta loppuun asti

Aloitamme ikkunoiden pesun huolellisesta valmistelusta. Kartoitamme kohteen ja suunnittelemme sille sopivimmat työskentelymenetelmät kohteen mahdollisten erikoispiirteiden, kuten sijainnin, korkeuden tai esimerkiksi vilkkaan ihmisvirran mukaisesti. Korkealla työskennellessä otamme huomioon aina niin oman henkilökuntamme kuin kanssaihmistenkin turvallisuuden. Varsinainen pesuosuus suoritetaan huolellisesti ja asianmukaisin pesuvälinein, ikkunoiden lasipintaa hellävaraisesti käsitellen. Huolellinen kuivaus viimeistelee ikkunat upean kirkkaiksi ja tahrattoman puhtaiksi.

Erikoisalaamme ovat suurten kohteiden ikkunat

Olemme erikoistuneet suurten kohteiden ikkunanpesuun. Olemme työskennelleet mm. varuskunnille, kunnille ja valtiolle, ja vaativimpiin työkohteisiimme kuuluvat muun muassa Eduskuntatalon ikkunanpesu-urakka sekä Helsinki-Vantaan lentokentän ikkunoiden pesu. Lisätietoa töistämme saat Referenssit- ja Kuvagalleria-sivuilta tai ottamalla meihin suoraan yhteyttä.

Suomen Laatupuhdistus Oy

1991 perustettu Suomen Laatupuhdistus Oy sijaitsee Nastolassa Ruuhijärvellä. Kuluneiden vuosien aikana yrityksemme on pessyt kaiken näköisiä ja kokoisia ikkunoita ammattitaidolla ympäri Suomea, ja sama, laadukas työ jatkuu edelleen.

Kiinnostuitko palveluistamme? Kysy lisää tai pyydä tarjous!

Mikäli haluaisit kysyä meiltä lisää ikkunanpesusta, pölyjen poistosta, suojapinnoituksesta tai pyytää kilpailukykyisen tarjouksen, ota meihin yhteyttä oheisella lomakkeella. Palaamme asiaan mahdollisimman pian!

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Rekisteriseloste

1. Rekisterinpitäjä

Suomen Laatupuhdistus Oy
Hevossuontie 8
15580 RUUHIJÄRVI

Y-tunnus: 0857987-0
Puh: 0500130321

2. Rekisteriasiat

Asiakaspalvelumme vastaa rekisteriä koskeviin kysymyksiin ja palautteisiin mahdollisimman nopeasti.

3. Rekisterin nimi

Suomen Laatupuhdistus Oy:n asiakas-, markkinointi- ja ajankohtaiskirjeen tilanneiden rekisteri.

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Käsittelyn tarkoituksena on asiakassuhteen hoitaminen, asiakkaan ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen sekä henkilötietolain mukainen henkilötietojen käsittely verkkopalveluihin liittyviin tarkoituksiin, tutkimustoimintaan, rekisterinpitäjän ja/tai sen yhteistyökumppaneiden mainonnan ja/tai suoramarkkinoinnin suuntaaminen asiakastietojen perusteella rekisterinpitäjän viestimien ja palvelujen kautta luovuttamatta henkilötietoja ulkopuoliselle taholle.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisteri voi sisältää seuraavia tietoja asiakkaista:

  • Nimi
  • Sähköpostiosoite
  • Matka- ja/tai muu puhelinnumero
  • Organisaatio ja asema
  • Organisaation osoitetiedot
  • Yhteysloki

6. Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan rekisterinpitäjän asiakastietojärjestelmästä, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä, sekä mahdollisista muista julkisista lähteistä. Pääsääntöisesti osoitelähteet on eritelty mikäli ne ovat muita kuin ensiksi mainittuja.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Rekisterinpitäjä ei luovuta asiakkaiden henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

8. Tietojen poistaminen

Tietoja voidaan poistaa henkilön vaatimuksesta tai asiakassuhteen loppumisen vuoksi.

9. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisterinpitäjän ja sen mahdollisten tietotekniikkakumppanien tietoverkko ja laitteisto, jolla rekisteri sijaitsee, on suojattu palomuurilla ja muilla tarvittavilla teknisillä toimenpiteillä.

hCaptcha